Korostan yrityksessäni, arvoissani ja toiminnassani inhimillisyyttä. Halusin tuoda esille siksi myös sitä, millä tavalla inhimillisyys voi mielestäni näkyä arkipäivän henkilöstöjohtamisessa.
Palveluihini kuuluu operatiiviseen toimintaan keskittyvä Administrative Expert. Kun katsoo tarkemmin sen palvelukuvausta, ei siellä paljon inhimillisyys vilise. Operatiivisesta henkilöstöjohtamisesta puhuttiinkin ennen vanhaan henkilöstöhallintona. Ja no, julkisella sektorilla ainakin työpaikkailmoituksissa ja työnkuvauksissa puhutaan edelleen henkilöstöhallinnosta.
Mutta mehän tiedämme jo, ettei henkilöstöä voi eikä kannata hallita. Siksi pelkästään se on askel inhimillisyyteen, kun puhutaan operatiivisesta henkilöstöjohtamisesta.
Iso osa operatiivisesta henkilöstöjohtamisesta on pakollista eli lakisääteistä. Tehtäviin kuuluvat esimerkiksi palkkayhteyshenkilönä toimiminen, työterveyshuollon asiat, vakuutukset, työajanseuranta, vuosilomien koordinointi ja niin edelleen. Tiedän, että valitettavasti monessa organisaatiossa tämä osuus - tai ylipäätään henkilöstöjohtaminen, HR - katsotaan pakolliseksi pahaksi ja asiaksi, joka nyt vain pitää jotenkin hoitaa. Enkä usko, että silloin mietitään inhimillisyyttä.
Operatiivisessa toiminnassa korostuvat kohtaamiset ja se, miten asioita hoidetaan. Muistamme ja tiedämme esimerkiksi Helsingin kaupungin palkkasotkun. Se ei ainakaan otsikoiden ja uutisjuttujen perusteella ollut kovin inhimillisesti hoidettu. Kerrottiin paljon tarinoita, ettei kaupunki ottanut mitään vastuuta ja työntekijät jopa velkaantuivat koko sotkun vuoksi.
Olisihan sen voinut hoitaa toisinkin. Toki yksityiskohtia en ainakaan minä tiedä, enkä tiedä tarkalleen sitä, mitä yritettiin tehdä kunkin työntekijän kohdalla, joita nämä virheet koskivat. Mutta julkisuuteen toiminta tuossa tapauksessa vaikutti enemmänkin työntekijöitä syyllistävältä kuin siltä, että oikeasti haluttaisiin asioita selvittää.
Opin jo varhain kotona, perheyrityksessämme, että "työmies on palkkansa ansainnut". Se tarkoittaa sitä, että palkka pitää paitsi olla suhteessa työhön ja vastuuseen, niin myös sitä, että palkka on maksettava ajoissa. Jos siinä on ongelmia - mitä tahansa ongelmia - pitää siitä viestiä avoimesti, ottaa vastuu ja tehdä korjaukset välittömästi.
Työajanseuranta puhuttaa silloin tällöin etenkin asiantuntija-aloilla. On aivan selvää, että innovatiivisuus ei välttämättä katso kellonaikaa ja kaikki eivät ole luovia samaan aikaan - aamukahdeksan ja iltapäivän neljän välillä. Työajanseuranta on kuitenkin lakisääteistä ja sitä on siis pakko tehdä aivan pienissäkin organisaatioissa. Inhimillisyys astuu kuvioihin siinä, kun lopetetaan työajan kyttääminen ja annetaan ihmisten tehdä töitä silloin, kun se heille parhaiten sopii. Näin ei tietenkään voi toimia kaikilla työpaikoilla, mutta toki työntekijöiden toiveita työajoista voi kuunnella.
On selvää, että inhimillisyys on ennen kaikkea asennekysymys. Ja yhteisesti sovittu toimintatapa organisaatiossa. Inhimillisyyttä on hankalaa tuoda mukaan arkipäivän työhön, jos organisaatiossa on totuttu käskyttämiseen ja mikromanagerointiin. Muutos vaatii siis ennen kaikkea asennemuutoksen.